Taloushallintoliiton Kesäpäivät

08.06.2018

Taloushallintoliiton jäsentoimistot kokoontuvat perinteisesti kesäkuun alussa viettämään kaksi päivää tasokkaan koulutuksen, hyödyllisten tapaamisten ja rennon yhdessäolemisen merkeissä.

Kesäpäivät on se koulutustilaisuus josta alkaa kesä, yleensä silloin on myös kaunis ilma - niin tänäkin vuonna. Vähän tuulinen mutta kuitenkin. Tänä vuonna juhlittiin samalla Taloushallintoliittoa, joka perustettiin Kirjanpitotoimistojen Liiton nimellä 50 vuotta sitten!

Tänä vuonna tilaisuus järjestiin hotelli Clarionissa, johon ainakin hotellin ovimattojen perusteella, olimme hyvinkin tervetulleita.

Taloushallintoliiton järjestelyt toimivat aina, niin nytkin, opastus hotellin aulasta vei hyvin perille asti, kiitos!

Ennen kuin varsinaisesti koulutuspäivät aloitettiin, näimme historiasta kertovan videon:

https://www.youtube.com/watch?v=RrewqSBRP5I&t=4s

Riikka Hirsimäki ja Antti Soro avasivat Kesäpäivät ja toimivat koko kahden päivän ajan hienosti juontajina vieden tapahtumaan sujuvasti eteenpäin.

Kaulaan saimme taas tutut, vähän isommat laput, joihin aluksi aikanaan tuntui olevan totuttelemista, kun nämä tulivat pienten puseroon kiinnitettävien nimilappujen tilalle. Mutta nyt jo muutaman vuoden aikana olen oppinut näkemään näissä kaksi korvaamatonta hyvää juttua: Takapuolelle sopii koko aikataulu, niin että voi aina tarkistaa mitä, missä ja milloin tapahtuu seuraavaksi. Toinen henkilöäkohtainen juttu on se että tässä lapussa nimi on riittävän isolla, itse kun tunnen paljon ihmisiä mutta omaan järkyttävän huonon nimimuistin...

Heti alussa ehdin jo höpöttelemään Perintäritarin ständille, mukavia ihmisiä ja todella järkevää ja arkijärkistä perintäpalvelua! Suosittelen ehdottamasti.

Koska Clarioinin salin valaistus teki minusta pyhimyksen niin onhan sekin todiste ihan pakko julkaista! 

Ensimmäinen luento toi meidät heti kiinni tiltioimistojen arkeen, kun Juha Sihvonen puhui otsikolla "Ammattiosaaminen tulevaisuudessa"

Jo ensimmäiset luennot ja kaikki kollegat joiden kanssa olin jo ehtinyt ennen päivien alkua jutustelemaan, toivat taas mieleen sen miten todellakin kannattaa olla jäsen ja osallistua Kesäpäiville! Itselleni tämä oli 21 kerta.

"Mihin yritysten verotus on menossa" -aiheesta puhui Markku Heikura, Leena Rekola-Nieminen taas kertoi havaintoja aiheella "Kiperät kirjanpiton kysymykset - Näitä Kilalta kysytään"

Monet yhteistyökumppanit ovat keskineet jo ständeilleen erilaisia virkisteitä, kaikki eivät enää tarjoile suklaata tai muita makeisia. Esimerkiksi Apix tarjosi kukan jokaiselle halukkaalle, itse valitsin hyvinkin nupussa olevan kukan joten sain sen hyvin kuljetettua ja kestämään toimistolle asti, toinen kuva kukasta nyt, kauniit kukat alkavat aueta ja kukalla on vielä pitkä aika ilostuttaa minua työpöydän kulmalla. Hyvä idea siis.
Toinen äärimmäisen hyvä idea oli tarjota vettä pulloissa, sitä taisi olla useammallakin yrityksellä, itselläni tarttui mukaan Talgrafin vesipullo. Luentosalissa vesi pullossa on tosi hyvä vaihtoehto lasille josta hyvinkin helposti saattaa läikkyä luentoaineistolle kun tilaa pöydillä ei liikaa ole ja ihmiset kulkevat ahtaasti ohi.
Mukava tarjottava oli myös Eduhousen jäätelö, mutta se tuli syötyä siinä rupatellessa, eikä siitä jäänyt kuvaa muistoksi...

Lounastauko oli sopivan pitkä siihen että maistuvan lounaan jälkeen oli aikaa tutustua ständeihin ja keskustella kollegoiden kanssa.

Markku Ojala kertoi tuttuun rauhalliseen tapaansa verotuksesta otsikolla "Verotuksessa tärkeää juuri nyt" Markun puhetta on aina mukava kuunnella, puheenvuorot ovat täynnä hyvää asiaa, rauhallisesti puhuttuna, sopivasti huumoria väiin tuotuna. Antti ja Riikka haastattelivat mukavasti luentojen välillä luennoitsijoita ennen ja jälkeen puheenvuorojen, se toi mukavasti itsellekin aikaa siirtää ajatukset toiseesta aiheesta taas toiseen.


"Nykyaikainen ja tehokas taloushallinto ja tilintarkastus" oli aihe josta puhui Teemu Vieruaho. Häntä oli mukava kuunnella, aineistojen selkeys toi lisää mielenkiintotoa luentoon ja sen seuraamiseen.

Lakisääteisen tilintarkastuksen vierelle on yhtä tärkämpää luoda palveluja joissa tilintarkastajien loistava ammattitaito tuodaan toisellakin tapaa yritysten hyödyksi.

Kari Alhola on verotuksen luennoijana omaa luokkaansa, hän on mielenkiintoinen puhuja joka pitää koko luennon ajan kiinnostuksen yllä. Hänen tietotaitonsa ja kokemuksensa on tällä hetkellä varmasti Suomen parasta ja kun hän lisäksi osaa kertoa sen hyvin ja myös kertoo tietojaan salaamatta, ei voi kuin suositella Karia luennoitsijaksi ja tarvittaessa konsultiksi vaikeisiin tapauksiin.

Kari Alholan aiheena "Yritys- ja omistusjärjestelyt - tunnistatko asiakkaasi tarpeen?"

"Ohjelmistorobotiikka käytännössä" toi estradille kolme alan osaajaa: Janne Fredman, Tuomas Tahvanainen ja Antti Eerola kävivät jokainen omasta näkökulmastaan tätä mielenkiintoista aihetta läpi. Ote oli sellainen että varmasti oli mukava ja mielenkiintoista kuunnella, vaikka oma fiilis olisi ollut se ettei asia ihan vielä kiinnosta niin paljoa kuin moni muu esillä ollut. Asia on kuitenkin sellainen jonka jossain kohdin on kiinnostettava, ellei eläkeikä ole jo näköpiirissä.

Ensimäisen päivän lopulla piipahdin Finagon tarjoamilla kuohuvilla juttelemassa tuttujen kanssa, pikameikin ja niskahartiahieronnan jätin tällä kertaa väliin.

Pieni kuohuva antoikin mukavasti fiilistä valmistautua illan juhlaan. Ensimmäisen päivän luennot olivat olleet antoisia, edessä oli mukava ilta ja hyvä huominen. MIkäpä siinä siis oli fiilstella hotellihuoneessa ennen illallista.

Illallispöydät olivat kauniisti katettuja ja illan värinä oli tietystikin vihreä, Taloushallintoliiton väri. Tulevaisuuteen katsojan väri.

Illan yksi tunnelmallisempia hetkiä oli kolme kunniajäsenyyttä jotka myönnettiin todellakin ansaitusti Taloushallintoliiton puheenjohtajina aikanaan toimineille ja muutenkin isoa roolia tehneille syvästi arvostamilleni henkilöille: Leena Rekola-Nieminen, Seppo Laine ja Jouko Karttunen
Myötätuulipatsaan
sai Pauli Vaahtera jonka hänelle luovutti Janne Fredman. Myötätuulipatsaan sai myös Asko Schrey joka valittavasti ja omaksi harmikseen oli estynyt saapumasta paikalle

Yksi Kesäpäivien iltajuhlan kohokohta on aina uusien Auktorisoitujen tilitoimistojen kirjojen jako. Tänä vuonna toimistoja auktorisoitiin 28. Tällä hetkellä Suomessa on 830 auktorisoitua Taloushallintoliiton jäsentoimistoa. Tähän joukkoon on hyvä kuulua.

Kiitos taas kerran Raijalle ihan mahtavasti seurasta illallispöydässä, sinun kanssasi on aina niin mukavaa.

Kuten yleensä, tänäkin vuonna ruoka oli suussulavan maukasta. Kun tätä illallista nauttii hyvässä seurassa, ei voisi olla juuri sillä hetkellä tyytyväisempi oloonsa.

Väliaikaohjelmana kuulimme ja näimme "poliisien" huumoriesityksiä...

Kuvasin itse videolle osan esityksestä, jolloin toinen heistä tuli ihan "minulle" laulamaan, suoraan siis kameraan...

Ilta sujui myös illallisen jälkeen mukavasti, kiitos Eijalle, kuvaa ei tullut otetuksi yhdessä, mutta kivaa oli. Hotellin ikkunasta näkymä oli kaunis kaikkinen valoineen, tähän on hyvä lopettaa tämä päivä ja odottaa huomista hyvin nukutun yö jälkeen.

Koulutustilan kauniit kukka-asetelmat odottivat yhtä hehkeinä kun ensimmäisenäkin päivänä. Vaikka takana oli jokaisella varmasti mukava ilta, toisilla vähän pidempi kuin toisilla, niin silti me olemme paikalla kun ensimmäinen luento alkaa, se on taloushallinon ihmisten tyyli hoitaa asiansa, paikalla ollaan silloin kun pitääkin.

"Lähipiiritoimien tunnistaminen ja käsittely kirjanpidossa sekä tilinpäätöksessä" puhujana Seppo Villa. Kun puhutaan osakeyhtiölainsäädännöstä, yksi parhaista, ellei jopa paras siitä puhumaan on juurikin Seppo Villa. Hänellä on tietoa asiasta äärettömän paljon, hän osaa pohtia asiota ja kertoa ne miellyttävän selkeästi kuulijoilleen.

Pekka Koponen aiheella "Kirjanpitäjän rikosoikeudellinen vastuu" sai varmasti jokaisen salissa olevan kuuntelemaan hyvin keskittyneesti. Kun Korkeimman oikeuden oikeusneuvos saadaan puhumaan näin vakavasta aiheesta, kannattaa todellakin kuunnella.

Tein itse lyhyen videon jossa käyn läpi sekä lähipiiriasiat että kirjanpitäjän vastuun:

https://www.youtube.com/watch?v=HJUPwJe8Wv8&t=1924s

"On the left side there is nothing right and on the right side there is nothing left"

Asta Siponen kertoi toimeksiantosopimuksista otsikolla: "Palvelusopimuksissa huomioitavaa"

Ari Lahdenkauppi kertoi uudesta Autorisoitujen tilitoimistojen tarkastuskonseptista ja on kyllä sanottava, joskus paljon toimistoja tarkastaneena, että hyvältä vaikuttaa tämänkin uudistus!

Panu Peltomäki  Marsh Oy:stä kertoi uudesta Taloushallintoliiton jäsentoimistoille räätälöidystä vakuutusratkaisusta. Kun kuuntelin sitä mitä kaikkea tähän ratkaisuun oli tulossa mukaan, miten jäsentoimisto saisi apua jos sitä tarvitsee, tunsin ihan vilpittömästi kiitollisuutta siitä että kuulun tähän yhteisöön ja että siellä oli otettu vakavasti nämä asiat. Tästä syksyllä valmistuvasta vakuutusratkaisusta varmasti tulen kirjoittamaan tai puhumaan vielä, se oli kyllä niin mahtava juttu. Jos nyt olet KLT mutta tilitoimistosi ei vielä ole jäsen - nopeasti hakemus sisään. Tai jos et vielä ole KLT, hae seuraavaan tenttiin mukaan. Tämä on todellakin upea juttu!


Aina kun luennoista oli pieni tauko, täyttyivät käytävät sekä ihmisistä että iloisesta puheensorinasta, jotta sain yhden kuvan jossa näkyy myös näytteilleasettajien pisteitä ilman että osanottajat ovat niiden äärellä, piti pitää oikein kiirettä. 

TAL Lounge tarjosi sekä Taloushallintoliiton että Verohallinnon asiantuntijoiden keskusteluja ajankohtaisista aiheista. Suomi.fi -tunnistautumispalvelu luennollisestikin oli yksi suosituin aihe.

Otto-Pekka Huhtala ja Peter Aho puhuivat aiheesta "Tehokkuuden ja tuottavuuden nostaminen yhdenmukaistamisen ja automaation avulla - käytännön kokemuksia ja näkemyksiä"

Oli hyvä idea tarjota samalla otsikolla kaksi toisistaan jonkinverran poikkeavaa näkökulmaa, näin varmasti saatiin myös yleisölle jokaiselle jotakin. Itse pidin kummastakin ajatuksesta ja kuuntelin mielelläni molemmat puheenvuorot.

Antti Soro ja Juha Sihvonen puhuivat otsikolla "Konsultointibisneksen ansaintalogiikka" hyvin mielenkiintoisesti. Jokaisen taloushallinnon ihmisen on hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään mihin suuntaan kannattaa kehittää omaa osaamistaan ja myös sitä ettei vuorovaikutustaitoja saa unohtaa kaiken substanssikoulutuksen alle.

Kesäpäivien luennot ovat ohi, kiitos Taloushallintoliitolle taas kerran antoisista ja ajatuksia herättävistä kahdesta päivästä.

Kiitos myös kaikille yhteistyöjäsenille, jotka saavuitte paikalle tuomaan hyviä juttuja ja keskusteluja kaikille halukkaille. On hyvä kun voi keskustella eri toimittajien kanssa samalla kertaa ja miettiä mitä omassa toimistossaan tarvitsee. Itse olen jo niin kauan käynyt näissä tilaisuuksissa että osaa näistä ihmisistä käyn moikkaamassa ihan vaan sen takia että on jo tutustuttu niin hyvin ja on kiva käydä tervehtimässä. Tili- ja veropäivillä sitten taas!

Kun kahden päivän ajan katsoin ilmapalloista tehtyä somistetta ja mietin miten ne on taidokkaasti suunniteltu ja toteutettu erikokoisista ilmapalloista, niin että juuri kaikkia kokoja tarvitaan, jotta kokonaisuus olisi sellainen kuin sen pitääkin olla, en voinut välttyä syvällisemmästä ajatuksesta mitä varmastikaan on ollut näiden somisteiden tekijöiden mielessä:

Tilitoimistokentässä on monenkokoista toimijaa, on isoja, pieniä ja myös siitä välistä. Palvelukokonaisuudet ovat joko hyvinkin syvällisiä ja kapea-alaisia, tai toisessa ääripäässä hyvinkin laajoja, lähes kaikki osa-alueet kattavia. Asiakkaan mukaan. Asiakkaitakin tiltioimistoilla on hyvin pieniä ja hyvinkin isoja, heidän tarpeensa ovat laaja-alaisia tai hyvinkin suppeita. Ja kuten tässä ilmapallosomisteessakin, kaikkia näitä tilitoimistoja, niiden palveluja ja asiakkaita tarvitaan. Me olemme kaikki tärkeitä. Ja Taloushallintoliitto kokoaa meidät hyvään yhteisöön.

Koulutusosuus oli näiden Kesäpäivien osalta ohi, mutta Taloushallintoliiton kesäkokous oli vielä pitämättä.

Kokouksen aluksi nautimme lasit kuohuvaa, onhan se sen arvoista: Taloushallintoliitto on 50 vuotta ajanut alan toimijoiden etuja ja näiden kahden päivän jälkeen en voi kuin todeta - vauhti senkun kiihtyy ja hyvä niin!

Kokouksen puheenjohtajana toimi Mikko Akselin ja teknisenä sihteerinä Ari Lahdenkauppi. Tarkastuslautakunnan kuulumisia kokoukseen toi Jarmo Castrén

Antti Aho kertoi vaalivalikunnan ehdotuksen uudeksi hallitukseksi ja valituksi tulivat ehdotuksen mukaiset henkilöt. Hallitus siis seuraavalle kaudelle on: Antti Rantalainen,
Tilipalvelu Rantalainen Oy, Antti Aho
Talenom Oyj, Tuomas Tahvanainen, Leppävaaran Laskenta Oy, Päivi Pitkänen
Monetra Oy, Mervi Hyvönen Tilitoimisto Salo Oy, Jari Seppä Accountor Oy, Max Gylling
Gylling Accounting Oy, Aarto Hirvi
Yrityspalvelu Pentti Mäkinen Oy, Kristiina Timperi Azets Insight Oy ja Ulrika Lindblad
Haaga-Helia AMK 

Henkilökohtaisesti sain kunnian tulla valituksi Vaalivalikokuntaan hyvin tehtävänsä hoitaneen Pekka Uotilan jättäessä paikkansa. Kiitos tästä luottamuksesta!

Kesäpäivät ovat nyt siis kokonaan ohi, kaksi antoisaa koulutuspäivää, viihdyttävä iltajuhla hyvässä seurassa, sekä mielenkiintoinen kokous päivien lopuksi. Nämä yhteiset koulutuspäivät monenlaisten oheisohjelman ja -tapahtuman kanssa ovat sitä antia jonka kanssa taas mennään arkea eteenpäin. On ilo kuulua hyvään yhteisöön joka selkeästi 50 vuotiaana on elämänsä vauhdissa - eteenpäin mennään ja kehitytään. Nyt on hyvä draivi päällä. 

Kiitos näistä päivistä, nähdään taas KLT- ja PHT-risteilyllä, tai viimeistään Tili- ja veropäivillä!

Lyhyt video tunnelmointi löytyy osoitteesta:

https://www.youtube.com/watch?v=FPI9dRAUbac&feature=youtu.be

                                                                      


                 Hyvää kesää kaikille!

                 Riikka