Oivalluksia PHT -kurssilla

21.10.2018

Sain taas kerran viettää kaksi päivää Taloushallintoliiton PHT-kurssilaisten kanssa Radisson SAS Royal hotellissa. Kun luennoitsijan lisäksi salissa on yli 50 palkkahallinnon ammattilaista, on läsnä lähes päätähuimaava määrä asiantuntijuutta.

PHT14 alkoi syyskuussa johdantopäivällä, jossa aiheina oli johdannon lisäksi raportointi ja eläkkeet. Nyt torstai ja perjantai ovat pyhitettyjä työsopimuslaille. PHT lähipäiville on etsitty aina kyseisen käsiteltävän asian parhaat luennoitsijat. Elintarviketeollisuusliiton Mika Lallo on yksi parhaista. Olen istunut kuuntelemassa tätä vastaavaa luentoa monena vuonna. Asia ei ole kovin ratkaisevasti muuttunut, toki aina tulee uusia käytännön kokemuksia, joista Mika kertoo. Mutta vaikka yhtään mikään ei muuttuisi, on ehdottomasti nautinto istua ja kuunnella kun ihminen puhuu niin loistavalla asiantuntemuksella. Työsopimuslaki ei itsessään ole järin hohdokasta ja moni reaalielämän oikeustapaus saa tuntemaan, ettei elämä todellakaan ole reilua. Mutta Mika Lallo osaa kertoa asioista asiantuntevasti ja samalla mielenkiintoisesti.

Kurssin aamupalalla huolehdittiin, että jaksoimme,  vaikka tätä olisi kyllä jaksanut kuunnella pienessä nälässäkin :)
Kurssin aamupalalla huolehdittiin, että jaksoimme, vaikka tätä olisi kyllä jaksanut kuunnella pienessä nälässäkin :)

On ehdottomasti nautinto istua ja kuunnella kun ihminen puhuu niin loistavalla asiantuntemuksella. 

Olen kuunnellut monet luennot moneen kertaan, kun olen ollut mukana tässä koulutusohjelmassa projektityötä tekemässä 12 vuotta, tehtävää ole tarkastanut jo vuoden kauemmin. Saman ajan olen istunut vaihtelevalla aktiivisuudella lähipäivillä. Lähes jokaisella kerralla havahdun johonkin uuteen asiaan. Se kertoo paljon palkkahallinnon tehtäväalueen haastavuudesta. Tämän kahden päivän aikana olen taas saanut paljon monenlaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä mietteenä itselleni nousi Työturvallisuuslaki. Olen toki aina tiennyt, että tämä on vakavasti otettava laki. 

Mutta mitä sanotte: Työntekijä haluaa ohittaa valmistuslinjalla turvallisuuden vuoksi asetetut suojaimet koska halusi tehdä puhdistustyön nopeammin. Niinpä hän hakee linjapihdit voidakseen rikkoa lukot ovesta päästäkseen linjastoon käsiksi alakautta. Hän työntää kätensä paikkaan, jonne ei pysty näkemään, hiha tarttuu kiinni ja käteen tulee vamma. Oikeudessa hän tunnustaa tietäneensä, että oli kiellettyä tehdä mitä hän teki ja että vamma aiheutui siitä, että hän työnsi kätensä hihnan alle näkemättä, minne kätensä työnsi. Mikä on oikeuden lopputulos? Työnantaja saa koko työnjohdolle toimitusjohtajaa myöden tuomiot työsuojelurikoksesta. Syy: Työnantaja on laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Se ei ole riittävää, että puhdistamisesta oli tarkat ohjeet, linjasto on suojattu ja sen puhdistaminen sen käynnissä ollessa on kielletty. Ei, se ei riitä, on valvottava, että määräyksiä noudatetaan. 

Seuraamukset voivat olla hurjat, toinen tapaus, jossa työntekijä loukkaantuu ja työnantaja todetaan syylliseksi työturvallisuusrikokseen koska valvonta on laiminlyöty. Seuraamus: työnantaja maksaa tapaturmaeläkkeen ja palkan erotuksen normi eläkeikään asti - tässä tapauksessa 23 vuoden ajan. Lisäksi oikeudenkäyntikulut, kymmeniä tuhansia + yhteisösakko 60.000 euroa. Reilua? Kyseisen tapauksen yritys on ollut onneksi iso, sen talous on kestänyt kustannukset. Mutta mitä olisikaan tapahtunut, jos työnantaja olisi ollut vaikkapa pieni, kaksi henkilöä työllistävä yritys. Sen toiminta olisi loppunut tähän. Toki tilanne on kamala tälle kyseiselle henkilölle henkilökohtaisesti. Mutta jos tapaturma on tavallaan "oma moka" toiminta on ollut täysin arkijärjen vastaista, mutta silti vastuu on työnantajalla, joka ei ole voinut tehdä mitään asialle. Samalla voidaan tuhota toisten työntekijöiden työpaikka. 


Tein työturvallisuuslaista Tietoiskun kanalleni YouTubeen, koska halusin varoittaa yrittäjiä ja antaa tilitoimistoille tietoa, jotta ne voivat informoida asiakasyrityksiä asioista. Linkki videoon kuvassa

Nykyisin PHT -koulutus on eriytetty tentistä. Suosittelen ehdottomasti tenttiin osallistumista, PHT kirjaimet ovat ulkoinen tunnusmerkki osaamisellesi ja  oikeuttavathan ne vaikkapa koulutusristeilylle syksyllä.
Mutta ennen kaikkea suosittelen vahvasti osallistumaan tälle noin vuoden kestävälle kurssille! Kurssi lisää osaamista ja varmuutta omasta osaamisesta, kurssilla osallistuja saa myös laadukkaan koulutuksen lisäksi itselleen mahtavan verkoston toisista kurssilaisista. 

Radisson Blu Royal -hotellin aamupala oli ruhtinaallinen, heti alkuu terveellinen shotti, puuroa, vihanneksia ja hedelmiä sekä tietysti normaalit kalat, juustot, lihat ja jogurtit tuoremehuineen. Mutta tarjolla oli myös tuoreet, vastapaistetut vohvelit ja mangosmoothiet. Oman maun mukaista munakastakin olisi ollut tarjolla, mutta ehdin syömään jo itseni niin täyteen, ettei mahtunut.


Jos olet jo PHT ole ylpeä itsestäsi ja asiantuntijuudestasi, jos taas juuri nyt opiskelet kurssilla, onnea, olet oikealla tiellä. Lisäksi on sanottava kaksi päivää kanssanne istuneena: Hienoa, olet osallisena hyvässä ryhmässä. Olette todella aktiivinen, hyviä kysymyksiä aktiivisesti esittävä ryhmä. Kysymällä saatte paljon irti hyvistä puhujista.

Jos taas itse mietit koulutukseen osallistumista, älä enää mieti, vaan hae mukaan ensi syksynä alkavaan koulutukseen. Jos työnantajana mietit, lähettäisitkö työntekijäsi kurssille, lähetä ihmeessä. Tällä kurssilla palkanlaskijasta viimeistään kuoriutuu osaava asiantuntija. Kurssilaisten osaaminen ja usko omaan osaamiseen kasvaa ja vahvistuu. Kurssi on sekä työntekijän että työnantajan etu. 


Nyt meneillään oleva kurssi on järjestyksessään 14. Ja sillä on yli 50 aktiivista osallistujaa, eikä syyttä. Kurssi syntyi tarpeeseen ja sen tarve on edelleen olemassa - jopa entistä vahvempana.


Kurssiterveisin, työsuojelua miettien

Riikka