Näkökulmia taloushallintoon

Tältä sivulta löydät kirjoituksiani jotka ovat suunnattuja tilitoimistoille. Osa kirjoituksista sisältää tiukkaa asiaa alalle, joissakin taas käsittelen kevyemmin vaikkapa jonkin koulutustilaisuuden antia.

Kun itse aloitin työn tilitoimistossa noin 30 vuotta sitten, palkanlaskenta oli tilitoimistoissa se käytännössä lähes tuottamaton sivutuote. Sitä tehtiin kirjanpitoasiakkaille, kun haluttiin palvella asiakasta, eikä sitä pidetty mitenkään tärkeänä osana tilitoimistoammattilaisen työtä. Sitä tehtiin sivutyönä, käsin palkkakortteihin jotka laskettiin...

Tilitoimiston on erittäin tärkeää sopia kirjallisesti asiakasyrityksensä kanssa siitä mitä kumpikin sopimuksen osapuoli seuraa ja mistä he vastaavat. Palkkahallinnon palveluista on henkilötietolain mukaan sovittava kirjallisesti - taloushallintoliiton jäsenille kirjallinen sopiminen on itsestään selvyys, ainakin sen tulisi olla.

Talous- ja palkkahallinto on ala joka kehittyy koko ajan. Siksi myös alalla työskentelevien on kehitettävä itseään ja osaamistaan koko ajan. Henkilökohtaisesti uskon koulutukseen, kun se on hyvää. Pelkkä koulutuksessa istuminen ei auta ketään, ellei koulutuksen taso ole sellainen, että se kehittää osaamista. Mutta on myös tärkeää osallistua...

Olin Suomen Taloushallintoliiton hallituksen jäsen reilut kymmenen vuotta sitten, kun pohdimme, ettei palkanlaskijoille ole riittävästi kunnon koulutusta joka valmentaisi palkkahallintoon tilitoimistossa. Kun sitä ei löytynyt ja tarvetta tuntui olevan, päätti hallitus että Taloushallintoliitto järjestää sitä itse. Kurssi päätettiin rakentaa aivan...

Työaikoihin, palkkoihin ja verotukseen liittyvät asiat ovat esillä nyt vaalien ansiosta kovastikin aktiivisesti. Jokaisella on joku mielipide. Valitettavasti suurimmalla äänellä puhuvat ne, joilla ei ole asioista kunnon käsitystä, eikä käytännön kokemusta kenenkään palkkaamisesta tai työllistämisestä.

Tili- ja veropäivien toinen päivä lähti liikkeelle hyvällä meiningillä:
Vuokko Mäkinen, Taloushallintoliiton puheenjohtaja
Vuokko toi Taloushallintoliiton terveiset ja kertoi palveluväylästä, tulorekisteristä, Taru -hankkeesta ja TALTIOsta. Luennossa välittyi upeasti Vuokon uskomaton ymmärrys ja into näihin asioihin ja kiinnostus alamme...

Taloushallintoliiton toimitusjohtaja Juha Ahvenniemen lyhyen puheenvuoron jälkeen kuulimme viisi toinen toistaan mielenkiintoisempaa puheenvuoroa alamme tämän hetken ajankohtaisista asioista.